Sairastuminen työttömyyden aikana
Työttömyyskassa 09.03.2015
Työttömyysturva on tarkoitettu työkykyiselle henkilölle, joka voi ottaa vastaan työtä. Sairauden ajalta henkilöllä on oikeus Kelan maksamaan sairauspäivärahaan. Sairauden ajalta ei työttömyyspäivärahaa näin ollen makseta.
Jos henkilö on ollut työttömyyspäivärahansaajana välittömästi ennen sairastumistaan, jatketaan etuuden maksamista kuitenkin Kelan omavastuupäivien ajan. Sairauspäivärahan omavastuuaika on työkyvyttömyyden alkamispäivä ja sitä seuraavat yhdeksän arkipäivää. Jos sairaus jatkuu tämän jälkeen, työttömyyspäivärahan maksaminen päättyy, ja henkilö on oikeutettu ainoastaan Kelan maksamaan sairauspäivärahaan.
Sairauspäivärahaa haetaan Kelasta. Päätös sairauspäivärahan maksamisesta lähetetään työttömyyskassalle. Työttömyyskassalle lähetettävään työttömyyspäivärahahakemukseen merkitään sairauden ajalle päiväsarakkeen kohdalle ”sairas”. Kelan omavastuupäivien jälkeiseltä ajalta, sairauden edelleen jatkuessa, työttömyyspäivärahahakemusta ei kassalle tarvitse lähettää. Sairastumisesta on itse ilmoitettava työ- ja elinkeinotoimistoon.
Jos sairaus kestää pitkään
Jos sairaus jatkuu niin pitkään, että Kelan maksama enimmäismäärä (300 päivää) täyttyy, on työkyvyttömän henkilön mahdollista saada työttömyyspäivärahaa. Edellytyksenä on, että työ- ja elinkeinotoimistossa työnhakijana olevan henkilön työkyvyttömyyseläkehakemus on vireillä tai se on hylätty. Työkyvyttömyyseläkkeen hakeminen ei siis estä työttömyyspäivärahan saamista.