Siirry sisältöön

Päivärahahakemuksen täyttäminen sähköisesti

Työttömyyskassa 01.09.2022

Päivärahahakemuksessa on nykyisin valmiina palkka- ja työsuhdetietoja, jotka Paperityöväen Työttömyyskassa on saanut suoraan tulorekisteristä. Esitäytettyjen tietojen vuoksi hakemuksen täyttö on entistä nopeampaa ja usein liitteitä hakemukseen tarvitaan vähemmän. Hakemuksen voi myös tarvittaessa tallentaa keskeneräisenä ja jatkaa täyttämistä myöhemmin kun kirjaudut takaisin palveluun. Jos et ole täyttänyt hakemusta loppuun tai perunut sitä 14 päivän kuluessa, lähetämme sinulle asiasta muistutuksen.

Tarkista esitäytetyt tiedot

Esitäytetyt tiedot tulee aina tarkistaa itse ja tarvittaessa täydentää. Joskus palkkatiedot ovat puutteellisia tai esitäytettyjä tulotietoja ei ole, silloin sinun tulee toimittaa työttömyyskassaan hakemuksen liitteenä palkkatodistus tai palkkalaskelmat. Esimerkiksi yritystoiminnan tuloja ei ilmoiteta tulorekisteriin, joten niistä tarvitaan selvitys sinulta itseltäsi.

Joskus tulorekisterissä olevat tiedot eivät ole sellaisenaan riittäviä hakemuksesi käsittelemiseksi. Tällöin asiantuntijamme pyytävät sinulta lisätietoja hakemusta käsitellessään.

Sähköiset päätökset

Vaihda postitettavat päivärahapäätökset sähköisiin päätöksiin, niin saat tiedon sinulle maksettavasta päivärahasta nopeammin. Kirjaudu eAsiointiin ja valitse kohdasta Asetukset, että päätös toimitetaan eAsiointiin.

Tiedotamme sinua saapuneesta sähköisestä päätöksestä joko tekstiviestitse tai sähköpostilla. Saat tiedon tekstiviestitse, jos olet tilannut maksuilmoitukset saapumaan tekstiviestitse. Muussa tapauksessa tiedotamme sinua sähköpostilla. Tarkista eAsioinnin omista tiedoistasi, että Paperityöväen Työttömyyskasslla on ajantasainen sähköpostiosoitteesi.

Jos olet valinnut sähköisen päivärahapäätöksen, mutta et ole käynyt lukemassa sähköistä päätöstäsi eAsioinnista 7 päivän kuluessa, postitamme päätöksen sinulle. Kaikki päivärahapäätöksesi löydät eAsioinnista tilannetiedoista.

Takaisin