Näin työttömyysturva muuttui syyskuussa
Työttömyyskassa 22.08.2024
Työttömyysturva muuttui usealla tavalla syyskuun alussa. Ehdoissa keskeisin tiukennus koski ansiopäivärahan maksamiseksi vaadittua työhistoriaa. Aiemmin ansiopäivärahaa voitiin maksaa puolen vuoden työn perusteella. Jatkossa vaaditaan vuoden työskentelyä.
Myös ansiosidonnaisen määrä laskee porrastusta koskevan lakimuutoksen myötä. Ansiosidonnaisen porrastus tarkoittaa, että päivärahan taso alenee asteittain. Työskentelyvaatimuksen pidennys ja porrastus tulevat voimaan yhtä aikaa. Muutokset vaikuttavat pääsääntöisesti niihin henkilöihin, jotka jäävät työttömäksi syyskuussa 2024 tai tämän jälkeen.
Europerusteinen työssäoloehto
Työssäoloehdon täyttyminen on edellytys sille, että on oikeutettu etuuksiin työttömyyden tai lomautuksen aikana.
Syyskuussa ansiopäivärahaan oikeuttavaan työssäoloehtoon tuli merkittäviä muutoksia. Työssäoloehdon pituus kaksinkertaistui ja se muuttui europerusteiseksi.
Europerusteinen työssäoloehto tarkoittaa sitä, että ansiopäivärahan saamisen edellytyksenä on kalenterikuukauden aikana maksettu tietty palkkatulo (brutto). Palkan on oltava niin sanottua työssäoloehtoa kerryttävää vakuutuspalkkaa. Esimerkiksi lomarahaa ja lomakorvausta ei lasketa tähän mukaan.
Työssäoloehtoa kertyy, jos kalenterikuukauden aikana sinulle on maksettu palkkaa vähintään 930 euroa. Jos palkkatuloa on maksettu 465,00–929.99 euroa, kerryttää se puolikkaan työssäoloehtokuukauden.
Työssäoloehtoa tulee kertyä yhteensä 12 palkallista kalenterikuukautta 28 kuukauden tarkastelujakson aikana. Jos työssäoloehto kertyisi vain puolikkaina kuukausina, pitäisi palkallisia kalenterikuukausia olla yhteensä 24.
Europerusteista työssäoloehtoa sovelletaan 2.9.2024 alkaen. Pidempää työssäoloehtoa sovelletaan, jos ansiopäivärahan maksamisen edellytyksenä olevaan työssäoloehtoon voidaan lukea työtä uuden euroistetun mallin mukaisesti syyskuun 2024 ajalta tai sen jälkeen. Pidempää työssäoloehtoa ei kuitenkaan sovelleta, jos työssäoloehto on täyttynyt ns. työllistämisvelvoitteen perusteella järjestetyssä työssä tai palvelussa ja työ tai palvelu on alkanut viimeistään 1.9.2024
Siirtymävaiheessa on mahdollista, että työssäoloehtoa kertyy vanhan ja uuden mallin yhdistelmänä. Jos työssäoloehtoa ei ole ehtinyt kerryttämään kokonaisuudessaan uuden lain astuessa voimaan, kerätyt kalenteriviikot muunnetaan uuden lain mukaisiksi kuukausiksi ja vastaamaan uutta työssäoloehtoa.
Lakimuutoksen myötä myös kassan jäsenyysehto piteni 12 kuukauteen.
Ansiopäivärahan porrastaminen 2.9.2024 lukien
Ansiosidonnainen työttömyysturva porrastetaan, jos ansiopäivärahan maksamisen edellytyksenä olevaan työssäoloehtoon voidaan lukea työtä uuden euroistetun mallin mukaisesti syyskuun 2024 ajalta tai sen jälkeen.
Tämä tarkoittaa, että työttömyysturva laskee
- 80 % tasolle alkuperäisestä 40 etuuspäivän jälkeen ja
- 75 % tasolle alkuperäisestä 170 etuuspäivän jälkeen.
Kokonaan työttömillä 40 etuuspäivää tarkoittaa noin kaksi kuukautta ja 170 etuuspäivää noin kahdeksan kuukautta. Soviteltua päivärahaa saavilla etuuden määrä laskee myöhemmin kuin kokonaan työttömillä, koska päivärahakauden päivät kertyvät hitaammin.
Porrastus koskee tulevaisuudessa kaikkia ansiosidonnaisen päivärahan saajia, mukaan lukien lisäpäivillä olevat, osittain työllistyneet sekä yrittäjän ansiopäivärahaa saavat.
Muutos ei kuitenkaan vaikuta ennen syyskuuta alkaneisiin päivärahakausiin, vaan porrastus vaikuttaa vasta 2.9.2024 jälkeen uuden 12 kuukauden työssäoloehdon perusteella maksettaviin etuuksiin. Jos työssäoloehto on täyttynyt 1.9.2024 mennessä ja päivärahaa maksetaan vanhan 26 viikon työssäoloehdon perusteella, ei porrastusta sovelleta.
Palkkatukityöllä ei voi yleensä kerryttää oikeutta ansiopäivärahaan
Ansiopäivärahan maksamisen edellytyksenä olevan työskentelyedellytyksen kertyminen palkkatuetussa työssä lopetetaan. Nykyään palkkatuettu työ kerryttää työskentelyedellytystä 75 % osuudella.
Palkkatukityö ei kerrytä työssäoloehtoa, jos työ on alkanut 2.9.2024 tai sen jälkeen, ellei kyse ole 60 vuotta täyttäneen tai alentuneesti työkykyisen palkkaamiseen myönnetystä tuesta. 60 vuotta täyttäneillä ja alentuneesti työkykyisillä työssäoloehto kertyy sen jälkeen, kun palkkatukea on maksettu 10 kuukautta. 11 kuukaudesta alkaen työssäoloehtoa kertyy 75 % osuudella työajasta. Käytännössä työssäoloehdon kerryttäminen täyteen edellyttää 60-vuotiailta ja alentuneesti työkykyisiltä 26 kuukauden palkkatukityötä.
Muutos tulee voimaan siten, että viimeistään 1.9.2024 alkanut palkkatukityö kerryttää työssäoloehtoa nykyisen lainsäädännön mukaisesti ensimmäisestä kuukaudesta alkaen. Myös työssäoloehdon pituus on tällöin kuusi kuukautta. Huomaathan kuitenkin, että kuuden kuukauden kerryttäminen palkkatukityössä vaatii nykyisinkin 75 % säännön vuoksi kahdeksan kuukauden työtä.
Ikään liittyvistä poikkeuksista luovutaan
Työttömyysturvassa on nykyisin erilaisia ikään perustuvia poikkeuksia, jotka vaikuttavat päivärahan kestoon ja määrään.
57 vuotta täyttäneet ovat voineet päästä työllistämisvelvoitteen piiriin, joka takaa heille työpaikan. Silloin kun palkkatukea on maksettu työllistämisvelvoitteen perusteella, ansiopäivärahan työskentelyedellytys on täyttynyt 100 % osuudella.
Työllistämisvelvoitteen perusteella 60 vuotta täyttäneet ovat voineet täyttää ansiosidonnaisen työskentelyedellytystä työllistymissä edistävässä palvelussa. Päivärahan tasoa ei ole laskettu uudelleen, jos työssäoloehto on täyttynyt osin palvelun perusteella.
58 vuotta täyttäneiden päivärahan taso on ollut suojattu. Suoja on vaikuttanut silloin, kun henkilö on pienipalkkaisessa työssä ja jää uudelleen työttömäksi niin, että päivärahan taso lasketaan uudelleen.
Näistä poikkeuksista luovuttiin 2.9.2024.
Työllistämisvelvoite lakkaa, jos velvoite on alkanut 2.9.2024 tai sen jälkeen. Työssäolovelvoitteeseen liittyviä ansiopäivärahan tason suojia ja työn tai palvelun kerryttämistä koskevia säännöksiä sovelletaan niin kauan, kuin työ tai palvelu on järjestetty viimeistään 1.9.2024 alkaneen velvoitteen perusteella. Jos työllistämisvelvoite on alkanut viimeistään 1.9.2024, työssäoloehdon pituus on myös kuusi kuukautta.
58-vuotiaan ansiopäivärahan tason suojaa ei sovelleta, jos ansiopäivärahan maksamisen edellytyksenä olevaan työssäoloehtoon voidaan lukea työtä uuden euroistetun mallin mukaisesti syyskuun 2024 ajalta tai sen jälkeen.