Siirry sisältöön

Mahdollisia muutoksia työttömyysturvaan vuonna 2023

Työttömyyskassa 14.02.2022

Hallitus on päättänyt työttömyysturvan muutoksista, jotka tulisivat voimaan 1.1.2023. Huomioithan, että eduskunta ei ole vielä hyväksynyt näitä lakimuutoksia. Tiedotamme asiasta lisää, kun saamme uutta tietoa lakimuutosten etenemisestä ja sisällöstä.

Työssäoloehdon euroistaminen

Hallituksen esityksen mukaan työttömyysturva tultaisiin euroistamaan. Tämä tarkoittaa sitä, että työttömän päivärahaoikeus määräytyisi jatkossa kuukausikohtaisten tulojen perusteella.  Nykyisin ansiopäivärahan työssöoloehdon täyttyminen on riippunut tehtyjen työtuntien määrästä.  Jatkossa työssäoloehtoa tarkasteltaisiin työtuntien sijaan kuukausikohtaisten tulojen perusteella.

Omaehtoinen opiskelu

Vuoden 2023 alusta myös omaehtoiselle opiskelijalle asetettaisiin työnhakuvelvoite.  Muutos ei kuitenkaan koskisi sellaisia henkilöitä, joilta puuttuu ammatilliset valmiudet antava tutkinto.

Lisäksi esityksen mukaan tekijänoikeuskorvauksien sovittelusta luovuttaisiin, sekä palkkatukea uudistettaisiin.

Lisätietoa hallituksen päätöksistä löydät valtioneuvoston verkkosivuilta

Takaisin