Siirry sisältöön

Hallitus esittää muutoksia ikääntyvien työttömyysturvaan

Työttömyyskassa 25.04.2022

Hallitus esittää työttömyysturvan lisäpäivien ikärajan nostamista vuosina 1963 ja 1964 syntyneiden kohdalla. Lisäpäivät poistuisivat kokonaan vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneillä. Tilalle on tulossa uusi muutosturvakokonaisuus, joka koskisi 55 vuotta täyttäneitä. Tämä on vasta esitys eikä lakia ole vielä vahvistettu.

Ansiopäivärahaa maksetaan yleensä enintään 300–500 päivältä. Lisäpäivillä tarkoitetaan oikeutta ansiopäivärahaan tämän enimmäisajan jälkeen. Oikeus lisäpäiviin edellyttää vaaditun iän täyttämistä ennen enimmäisajan päättymistä. Ikäraja on nykyisin 61–62 vuotta syntymävuodesta riippuen.

Hallituksen esityksen mukaan lisäpäivien ikäraja nousee vuodella ikäluokkaa kohden vuonna 1963 syntyneistä alkaen ja lisäpäivämahdollisuus poistuu kokonaan vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneiltä. Tämä tarkoittaa, että uudistus vaikuttaa ansiopäivärahaoikeuteen vuodesta 2025 alkaen, jolloin vuonna 1963 syntyneet saavuttavat lisäpäivien nykyisen 62 vuoden ikärajan. Lisäpäivien maksaminen päättyisi kokonaan vuonna 2030.

Ehdotetut muutokset lisäpäiväoikeuteen syntymävuosittain:

Syntymävuosi Lisäpäivien ikäraja muutoksen jälkeen Hallituksen esittämä muutos
1957-1960 61 vuotta ei muutosta
1961-1962 62 vuotta ei muutosta
1963 63 vuotta ikäraja nousee
1964 64 vuotta ikäraja nousee
1965 ei lisäpäiväoikeutta lisäpäiväoikeus poistuu

ESITYS: Muutosturva 55 vuotta täyttäneille

Lisäpäiväoikeuden poistamisen yhteydessä luotaisiin uusi muutosturvakokonaisuus 55 vuotta täyttäneille.

Muutosturvan piirissä olevilla olisi oikeus:

  • 1 kuukauden palkkaa vastaavaan muutosturvarahaan
  • enintään 6 kuukautta kestävään koulutukseen, jonka arvo vastaisi enintään 2 kuukauden palkkaa
  • 5 päivää tavallista pidempään työllistymisvapaaseen.

Muutosturvan piiriin kuuluminen edellyttää, että henkilö on

  • irtisanottu tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä (määräaikaisuuden päättyminen ei täytä ehtoa)
  • täyttänyt 55 vuotta irtisanomiseen mennessä
  • ollut irtisanomiseen mennessä saman työnantajan palveluksessa vähintään 5 vuotta
  • 60 päivän kuluessa irtisanomisesta ilmoittautunut työnhakijaksi TE-toimistoon.

Irtisanomisen ajankohdalla tarkoitetaan päivää, jona irtisanomisilmoitus on annettu. Jos irtisanomisaika on pitkä, TE-toimistoon on siis ilmoittauduttava jo ennen työttömyyden alkua.

Muutosturvan piiriin kuuluisi, jos työsopimus on irtisanottu tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä 1.1.2023 tai sen jälkeen.

Muutosturvaraha haetaan omasta työttömyyskassasta. Jos henkilö ei kuulu työttömyyskassaan, muutosturvaraha haetaan Kelasta. Muutosturvan suuruus on sama riippumatta siitä, maksaako etuuden työttömyyskassa vai Kela. Muutosturvaraha maksetaan työttömyyskassasta, vaikka jäsenyys kassassa olisi alkanut juuri ennen työttömyyttä eikä henkilö ole ollut jäsen riittävän kauan saadakseen ansiopäivärahaa.

Muutosturvaraha ei vaikuta työttömyysturvaan tai muihin etuuksiin lukuun ottamatta toimeentulotukea. Se ei myöskään edellytä työttömyyttä. Raha maksetaan, vaikka henkilö työllistyisi välittömästi uudelleen toiselle työnantajalle.

Muutosturvakoulutuksen hankkii TE-toimisto tai ELY-keskus. Muutosturvakoulutukseen osallistuminen on vapaaehtoista ja siitä voi kieltäytyä ilman työttömyysturvan menetystä.

Lisätietoa: Hallituksen esitys 62/2022

LÄHDE: TYJ

Takaisin